Translate

perjantai 11. toukokuuta 2012

Nukketalon valot

Nyt kun varsinainen rakennustoiminta on hieman hellittänyt olen ajatellut seuraavaksi keskittyä hieman kertomaan kokemuksiani nukketalojen sähköistämisestä, sillä jo 2009 jouluksi ostamani valmistalo on oikeastaan vain odotellut tapetointia sisustamista ja valaistusta.
Helsingissä, Viikissä pitämäni kurssit ja jotkut tilaustyöt pääsivät aina ajamaan ohi ja nyt tuntuu ensimmäisen kerran olevan aikaa keskittyä myös tähän taloon.
Tulevan kesän aikana laittelen sen sitten edustuskuntoon ja kerron miten asiassa edetään.

Kuvassa talo on juuri kasattuna. Sivurakennukseen olen alunperin ajatellut sijoittaa saunan ja takkatuvan. Saa nähdä kuinka äijän käy.

Tarkoitus on tässä projektissa myös testata miten tällainen valmistalo kestää purkamista ja kokoamista, sillä materiaali on vain 6mm paksuista MDF levyä ja levyt on kiinnitetty erikoispitkilla ruuveilla suoraa levyn reunoihin. 

Sähköistyksestä tulee lisää haasteita johdotuksen ja johtojen läpiviennin osalta. Omissa taloissani olen käyttänyt kaksinkertaista seinärakennetta ja todennäköisesti teen tähänkin taloon taakse peiteseinän johdotuksen päälle.

Seuraavien viikkojen aikana ajattelin kertoilla hieman tämän talon edistymisestä ja siihen liittyvistä ongelmista, keskittyen kuitenkin erityisesti valojen ja johdotuksen vaatimiin ratkaisuihin. Sisustajina aktiiviharrastajat ovat selvästikin minua etevämpiä, joten annan asiantutijoiden tehdä sen puolen.

Ei kommentteja: