Translate

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Mummon mökki saa seuraajan, talo 45 alkaa nousta

Surtuani pari päivää edellisen talon surkeata kohtaloa totesin, että työ lienee parasta terapiaa ja aloin hahmotella seuraavaa taloa. Suomen posti, Itella, sai kuljetuksessa rikottua talon, jota lapset eivät leikkiessään saaneet rikki.

Aloin jo hahmotella seuraavaa taloa. Edellinen mummon mökki oli alunperin luvattu seniorien arpajaispalkinnoksi Hämeenlinnan elomessuille, mutta löysikin yllättäen uuden kodin, joten ei muuta kuin uutta tekemään. Kävimme tässä välillä kesäretkellä Hollolassa ja huomasin, että myös asuinrakennuksissa on näköjään vedetty punamulta suoraa hirsiseinän pintaan, joten päätin nyt kokeilla laudoittamattoman hirsimökin valmistamista.

Ateljee Asta Pulkkisen pihapiiriä

Olin saanut juuri sopivasti purkillisen Tikkurilan "Kelo" sävyistä puunkäsittelyainetta jota nyt aion kokeilla talon sisäpintojen käsittelyyn. Hollollassa nähdyn pihapiirin vuoksi aion käsitellä ulkopinnat punaisella, sillä te tekee mökistä asutumman näköisen kuin kelopinta, joka sopii ehkä paremmin latoihin ja kesämökkeihin.

 Tämän talon aion tehdä pelkästään liimaamalla

Uuteen mökkiin luonnostelin ja rakensin nopeasti rungon, hieman vanhoja kuvia modifioimalla. 
Pidensin hieman pystyrimoja, jolloin vinttikerroksesta tulee parin hirren verran korkeampi kuin edellisessä mökissä. Aion rakentaa talon liimaamalla hirret pystyrimojen väliin. edellisessä mökissä seinät oli kiinnitetty laudoituksesta ruuveilla talon runkoon ja iroitettavissa myömempiä sisustustöitä varten nyt päätin liimata seinät suoraa paikoilleen ja käsitellä kaikki sisäpinnat tällä "Kelo" sävyllä. Katsotaan sitten miltä lopputulos näyttää


 Mökin rakennusmateriaalina on 15x15 cm höylätyt mäntyrimat

Nyt kun suunnitelma ja talon runko ovat jo olemassa, voin aurinkoisina päivinä rauhassa vuoleskella höylätyistä rimoista nurkkia pois ja kasata hirsiä vähitellen talon runkorimojen väliin. Tällä kertaa en ainakaan nyt alkuvaiheessa saa pojanpoikaani apulaiseksi, kun tulee vasta heinäkuun puolivälissä käymään, eikä ehdi nyt tähän mökin alkuvaiheeseen mukaan. Tämä on todennäköisesti helpompi tapa valmistaa pikkumökki, kun hirsiä ei tarvitse halkaista eikä tehdä ulkolaudoitusta. 
Jos jollakin riittää puhtia voi tällaisiin pikkuhirsiin tehdä myös nurkkasalvokset aitojen mökkien tapaan. Siihen en kuitenkaan aio tämän projektin kohdalla ryhtyä.

Ei kommentteja: