Translate

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Linna etenee vähitellen

Linnan ensimmäinen kerros tuli lattian osalta valmiiksi. Se rimojen kulmien hiominen näyttää parantavan ulkoasua, mutta oli vaan pitänyt hioa vieläkin reilummin. Se sytykerimamateriaali on yllättävän kovaa, sillä tällaisella hiomisella mäntypuiset rimat olisivat kuluneet tosi pahasti, mutta näihin tuli vain pieni pyöristys nurkkiin.

Nyt pääsin sitten taas kerran kokeilemaan myös torneja ja etuseinäkappaletta valmiiseen runkoon.

Linnan ilme alkaa hahmottua

Tällä kertaa leikkasin torneihin mattopuukolla ikkuna-aukot ja sovitin portin kiinni seinäkappaleeseen, joka jää puoliksi peittämään alakerran etuosaa. Portin asennus onnistui leikkaamalla oviaukko vannesahalla ja varsinainen portin sovitus sitten käsisahalla tähän valmiiseen oviaukkoon. 5 cm:n vahvuinen routaeristysmuovi näyttäisi olevan sopivan vahvuista tällaisen linnan seinäksi. Sivuseinät laittelen sitten aivan viimeiseksi kiinteästi kiinni runkoon.









Pienenä välityönä tein kierreporrasharjoitelman leikkaamalla polystyreenilevystä porrasaihiot, jotka kiinnitin grillitikkuun. Kierreportaat sopivat tällaisen kivilinnan portaiksi, mutta en vielä tiedä oliko tämä se lopullinen ratkaisu vai joudunko vielä kehittämään jotakin muuta. Antaa nyt liimojen kuivua ja pääsen sitten myöhemmin sovittelemaan.


Linnan portti sovitettuna paikoilleen

Seuraavana vaiheena joka tapauksessa aion tehdä ensimmäisen kerroksen kaikki sähkötyöt, jotta pääsen sitten liimaamaan toisen kerroksen lattiaa. Sähköjohdot aion pääosin piilottaa tukirimoihin ja lattian alle. Ajattelin sijoittaa myös torneihin jonkinlaiset valot, jotka pääsevät sitten loistamaan tornien ikkuna-aukoista.

Siitä sitten myöhemmin, kun asennustyöt pääsevät vauhtiin.


Ei kommentteja: