Translate

torstai 31. lokakuuta 2013

Suurempi laatikko alkaa saada talon hahmoa

Suurempikokoisessa bauhaus laatikossa ei kahvanreikiä voi tehdä ikkunoiksi, kun päätin tehdä siitä pystymallisen kaksikerroksisen talon. Seiniin olin jo aiemmin sahannut ikkuna-aukot. Kerrosten välisen lattian teen liimaamalla levyn kerrosten väliin.
Talo soveltuu selvästi pikkulaatikkoa paremmin nukketaloksi, sillä onhan se mitoiltaan 40x30 cm ja syvyyskin on 22 cm.

Pienellä muovimaton palasella saan kantokahvan aukot peitettyä tosi helposti. En tosin ole ihan varma laitanko matonpalan sinne katolle vai teenko jonkun muun ratkaisun. Aukon voi peittää helposti myös latomalla bilteman sytykkeistä lautalattia siihen kantokahva-aukon päälle. Yhtenä haaveena itselläni on tehdä sinne yläkertaan pieni parveke, jonka sijoitan kantokahva-aukon kohdalle.. 

Kattomuodoksi päätin normaaliharjakaton sijasta tehdä mansardikaton, jolloin kolmanteen kerrokseen tulee lähes täysikokoiset huoneet. Mansardikattoa varten leikkasin pahvista mallin, jonka avulla saan tehtyä oikeanmalliset kattotuolit joihin kattolevyt saa kiinni. Laatikon kulmien pyöristys ei haittaa, kun pyöristetyt reunat jäävät kattolevyjen alle.
Kattomuodon sovitus

Teen näiden pikkutalojen rinnalla vain toisen näistä suuremmista laatikoista taloksi. Sen viimeisen ajattelin säästää kokeiluun jossa aion tehdä espanjalaismallisen talon, jonka koko katto on terassia ja johon yritän sijoittaa aikoinaan Teneriffalta ostamani espanjalaisen parvekkeen. Siitä sitten ehkä tuonnempana.

Ei kommentteja: