Translate

lauantai 12. lokakuuta 2013

Suurta Snadia odotellessa

Kirjan viimeistelyssä työpöytä oli näköjään jäänyt aikalailla keskeneräisten töiden kaatopaikaksi. En ollut hetkeen katsellutkaan miltä siellä vertaanpuolella näyttää. Nyt piti lähteä kokeilemaan toimiiko Snadiin lupaamani työpaja idea niinkuin olin suunnitellut. Kauhistus oli melkoinen, kun piti lähteä työpöydän ääreen kokeilemaan pikkuisen valojen rakentelua.

 Työpöytä kirjoittelutauon jälkeen

Tähän näkymään tottuu näköjään niin hyvin, etten ollenkaan tullut ajatelleeksi, että kaikki taloon tulevat vieraat törmäävät tähän näkyyn ensimmäiseksi tullessaan taloon. Pidän pajaani sisääntuloverannalla, jossa se on näköjään hieman päässyt valloilleen.

Valokokeiluja piti jo levitellä muualle, sillä eihän tuohon kasan päälle päässyt lainkaan enää kasaaman sähkötyökaluja. Aiemmin valmistamani kokeiluteline osoittautui taas erinomaiseksi paikaksi liittää uusia valaisimia paristokoteloon. Kokeiluja pääsin jatkamaan oman huoneeni lipaston päällä ja varsinaisen pajan siivous jää näköjään vielä tuonnemmaksi.

 Led valosarjasta on helppo tehdä erilaisia valaisimia
Kirppishylly osoittautui hyväksi kokeilupaikaksi. 

Näkee samalla miten itse tehtyjen valaisimien koko suhtautuu taloon. Kokeilin vääntää malliksi pari jalkalamppua nukkestatiiveista, joita saa pikkunukkien mukana.

Nämä ennakkokokeilut osoittautuivat aiheellisiksi, sillä olin luvannut Snadin valotyöpajaan ilmoittauneille, että tuon riittävästi näitä valosarjoja tullessani. Hämeenlinnan Tiimaristä löytyi kolme ja Lempäälän Clas Ohlsonilta 9 kpl, joten juuri pystyn sen 12 henkeä, joka työpöytään sopii vetämään läpi.

Kyllä niitä varmasti lähitulevaisuudessa ilmestyy kauppojen hyllylle, kun alkavat levitellä joulun koristetavaroita. Nyt juuri tilanne oli niin kriitinen, että jouduin näistä lähikaupoista ostamaan kaikki mitä löytyi, sillä Ohlsonin postimyyntikin lupasi valoja vasta 22.10, kun työpajaa on tarkoitus pitää 19.10.


Ei kommentteja: