Translate

perjantai 4. lokakuuta 2013

Uunit valmistuivat

Jonkun verran viimeistelyä ne pahvitötteröt tarvitsivat ennen kuin niistä tuli uuneja. Kannattaa katsella myös uunimallistoja, sillä nykyisin myydään taas pönttöuuneja myös rautakaupoissa ja malleja löytyy vaikka internetistä. Itse olen käyttänyt mallina tällaista pueretun uunin kuvaa, jonka löysin sattumalta netistä.
Pahviputkeen tarvitsee vain leikata suunnillen samankokoinen reikä kuin tuossa oikeassa uunissa. 

Tulena olen käyttänyt led kynttilää, jonka kiinnitän putken pohjaan siten, että valokytkin ja paristokotelon kansi jäävät näkyville käyttöä varten. 
Putkeen leikatun reiän olen peittänyt plexisellä kannella, johon voi piirtää tai liimata uuninluukut päälle, Joissakin pienissä M18 uuneissa olen vain tyytynyt leikkaamaan luukkujen kohdan vain osittain auki ja jättänyt pahviset luukut raolleen. Kaikkiin uuneihini olen myös pilkkonut hieman polttopuita pienistä oksista, jotta luukun näkymä olisi luonnollisempi.
Uunin vanteiden keksiminen on aiheuttanaut joinkun verran päänvaivaa. Aiemmin olen tehnyt vanteet kirtamällä useita kerroksia teippiä vanteiden kohdalle nyt tuntuu että löysin suhteellisen helpon tavan tehdä vanteita. Oikeananpuoleisessa uunissa vanteet on tehty litteistä kengännauhoista ja vasemmanpuoleiseen löysin oikeanmallista ikkunantiivistettä vanteeksi. Maalauksen jälkeen keksipurkit alkavat jo näyttää pönttöuuneilta.

Nyt uuneissa palaa tuli iloisesti ja myöhemmin uunit voi helposti maalata sisustukseen sopivilla sävyillä.

Muita tulisijoja tuli kasattua samassa yhteydessä ja koko tulisijaperhe pääsi yhteispotrettiin,

Ei kommentteja: