Translate

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Urakka on valmis, laatikoista syntyi nukketaloja

Tämä oli aikalailla kokeiluprojekti. Olen useamman vuoden haavellut niistä kuuluisista viinilaatikoista joista kuulemma tulee hienoja roomboxeja tai pikku nukketaloja. Niitä laatikoita saadakseen pitäisi näköjään itse ryhtyä hankkimaan laatikkokaupalla viinejä, koska tyhjien laatikoiden hankkiminen on aika epätoivoisen tuntuista puuhaa. "Suuri Snadi" näyttelyn yhteydessä poikkesin Vantaalla Bauhausiin ja löysin käyttökelpoisen näköisiä puisia säilytyslaatikoita, joita päätin ryhtyä muokkamaan pikkutaloiksi.

Aika pienellä työllä sain kolme laatikkoa muutettua nukketaloiksi, joista seuraavassa sopuisa perhepotretti.


Talot 48,47 ja 49 valmiina vietäväksi myyjäisiin


Isomman talon valmistuttua aloin nopeasti sijoittaa valaisimia myös pienempiin taloihin. Kumpaankin taloon tulee myös hella ja takka joiden kynttilälamppu yhdistetään samaan sähköverkkoon valaisimien kanssa. Tiimarista löytyi valosarja joka toimii kahdella sormiparistolla. Tällainen riittää hyvin pienen talon virtalahteeksi, sillä niiden pienten led kynttilöiden käyttöjännite on myös 3 V ja ne voi suoraa yhdistää muiden valojen kanssa samaan verkkoon. Vedin kaikki johdot talon taakse jossa kokosin valaisimien + ja - johtimet omiin nippuihinsa liitettäväksi sokeripalaan johon tuli johtimet paristokotelosta. Paristokoteloissa on virtakytkin, josta saa kytkettyä valot päälle ja pois. Lopuksi piilotin kussakin talossa johtimet levystä leikkaamani kannen alle. Nyt lopputulos on siisti eikä näkyviin jaa kuin paristokotelo kytkimeen. Myös paristojen vaihto on helppoa kun paristokotelo on esillä mökin takana.

Pikkutalot M 1:16 valmiina Barbietakan vieressä

Talojen takana kovalevy peittää johdotuksen

Nukketalopaja laittaa nyt varmastikin jouluksi ovet kiinni. Ensi viikonloppuna on Wetterin joulukatu avoinna ja sen jälkeen saa sitten jo laittaa työkalut ja tarvikkeet huilaamaan. 

Yksi laatikko minulle vielä jäi. joten jossain välissä siitäkin varmasti tulee talo. Siitä sitten lisää kun se on ajankohtaista.

Ei kommentteja: