Translate

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Wetterhoffin joulukatu onnistui kiitettävästi

Tällä kertaa Wetterin joulukadulla sää oli suhteellisen suotuisa, ei pyryttänyt eikä satanut vettä ja ihmiset oli hyvällä joulunalusmielellä.

Wetterin piha-alueen punaiset mökit

Molemmat pikkumökit löysivät uuden kodin ja se suurempi lähti jo ennen myyjäisiä Seinäjoelle. Päivien välillä jouduin vielä rakentelemaan lisää nukketalon takkoja, jotta sunnuntain myyntiteline ei olisi aivan tyhjä. Tein niitä sen verran paljon ettei joulunaikaan tarvitse enää käynnistellä koneita.

Messuilta ei jäänyt kuin myyntiteline ja osa päivien välillä ja jälkeen tehdyistä takoista.

Messujen jälkeen tein pikkusarjan M16 kokoisia takkoja. Sen verran kuin käytössäni oli vielä näitä pinempia led kynttilöitä. Kaikki kynttilät eivät sovellu tällaisten pienten takkojen tekoon, kun vievät sen verran paljon tilaa, ettei pientä takkaa voi tehdä. Pikkutakat laitoin nettikirppikselle myyntiin.

Pikkutakkoja Lunby kokoisiin taloihin

Tulevana viikonloppuna käyn vielä hämeenlinnalaisen Ninni kanssa Hauholla näyttämässä käsitöitäni ja sitten on paja varmaankin jo kiinni ainakin joulunpyhien ajan.

Ei kommentteja: