Translate

torstai 9. tammikuuta 2014

Hieman lisävinkkiä pirttikalustoon ja hieman tietoa sahoista

Huomasin vasta seuraavaa kahta pöytäsettiä tehdessäni, että pöydän ja rahien jalat kannattaa hioa ennen lopullista mittoihin sahaamista, sillä hiominen on paljon helpompaa, kun rimat ovat vielä pitkinä tikkuina, toisiinsa kiinni liimattuina. Sahatut kulmat on nyt helppo myös pyöristää hiekkapaperilla ja/tai viilalla, jos terävät sahauskulmat eivät miellytä silmää. Hiekkapaperikynsiviila on melkeinpä parhaasta päästä näihin hommiin.

Jalkoja ei kannata katkaista ennen lopullista muotoon hiomista.

Pyöristyksen jälkeen ei suoria sahauslinjoja juuri edes huomaa

Nukkekotiharrastajien palstalla jotkut halusivat hieman tietoa tällaisiin pikkusahauksiin sopivista sahoista. Itse olen aika paljon sahaillut konellisella vannesahalla. Niiden joilla on vastaavanlaisia kuvio- tms sahoja käytössään, kannattaa sahaukset tietenkin tehdä koneella. 
Useimmiten yhden talon ympärillä tapahtuvassa askartelussa ei tällaisiin koneellisiin laitteisiin kannata investoida, sillä pienimuotoisiin sahauksiin riittävät hyvin yksinkertaiset käsisahat, joista hieman ohessa.

Askartelusahoja ja pieni jiirilaatikko

Kuvassa ylinnä on rautasahanterä kiinnitetty erilliseen kädensijaan. Tällainen on kätevä esimerkiksi ikkuna-aukkojen sahaamisessa valmiiseen taloon. Ei tarvitse kuin porata terän vahvuinen reikä aukkojen nurkkiin ja reiän voi sahata vaikka talo on jo pystytettynä. Rautakaupoissa tällaisten hinnat vaihtelevat 2-5 € ja terän voi uusia.

Seuraavan lienee paras ja monipuolisin ns. "japanilainen askartelusaha" . Tällaisella voi helposti sahata esin oheisen kaltaiset pienet viillot rimoihin. Näillä voi myös tehdä esimerkiksi laudoituksen uurteet levylattioihin tai seiniin. Japani-sahan ainoa haitta on hinta, joka vaihtelee yleensä 20-100 € / kpl. Kuvan saha edustaa halvempaa päätä ja on hankittu Clas Ohlsonilta.

Kolmas on pikkuinen rautasahaa muistuttava askartelusaha, joita usein myydään rautakaupoissa ja halpahalleissa siten että kuvan jiirilaatikko tulee mukaan. Se on erittäin käyttökelpoinen esimerkiksi ovi ja ikkunalistojen sahauksessa. Sahaan saa myös vaihtoteriä ja hinta on yleensä vain 5-10 € / kpl.

Itse suosittelisisin ensimmäiseksi sahaksi nukkekotihommiin sitä pientä rautasahan näköistä. Siinä on erittäin hyvä ja vakaa ote ja jiirilaatikosta on paljon iloa, kun viimeistelee taloansa.

Ei kommentteja: