Translate

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Elomessut Hämeenlinnassa 9-10.08.2014

Talo ehti kuin ehtikin elomessuille valmiiksi. Tänään ratkennee kuka talon sitten lopulta saa omakseen, sillä eilisen päivänän aikana ei voittoarpa sitten osunut vielä kenellekään. Messuille povataan ennätyskävijämäärää suotuisen sään vuoksi ja jo eilinen näytti, että tapahtuma kiinnostaa niin hämeenlinnalaisia kuin täällä lomaileviakin.

 Avajaispäivän aamuna odoteltiin vielä yleisöä Hämeensaareen

Talon 52 valot koekäytössä

Neljä led-valaisinta riittävät hyvin tuottamaan valoa tällaiseen pikkutaloon. Lisäksi sekä takassa että alakerran hellassa tuikkii led kynttilä. Paristot riittävät hyvin polttamaan valoja koko messutapahtuman ajan. Paristokotelon ajastin pitää huolen siittä että myös tulevalla käyttäjällä paristot riittävät vielä pitkään.

Seuraavaksi täytyy vielä viimeistellä rinnakkaistalona valmistettu talo no 51 käyttökuntoon ennen mahdollisia tulevia projekteja.


Ei kommentteja: