Translate

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sähkötöiden valmistelua

Oli nukketalon johdotus suunniteltu millä tavalla tahansa, on johtimien kuljettamista varten tehtävä taloon johtoreittien vaatimia reikiä. Yleisimmin nämä tehdään huoneista talon taakse. Joissakin tapauksissa johtimia saattaa joutua kuljettamaan myös huoneesta toiseen.

Nukketalo on monasti liian ahdas porakoneelle

Tässä Lundby talossa näyttää olevan sen verran pienet huoneet, että päätin sijoittaa valaisimet kuhunkin huoneeseen keskelle kattoa. Niistä varmastikin tulee riittävästi valoa valaisemaan koko huoneen. Kylpyhuoneeseen oli jo koko valaisinsetti tehty edellä valmiiksi. Nyt ei enää tarvitse kuin porata johtimia varten reiät talon takaseinään. 

Akkuruuvinväänin ja -porakone

Reikien tekeminen käy helpoiten sähköporalla tai akkukäyttöisellä ruuvinvääntimellä. Monasti pienet ruuvinvääntimet ovat käyttökelpoisimpia nukketalorakentamisessa. Ruuvinvääntimen pieni kuusikulmainen kiinnityspää ei pyöriessään aiheuta niin paljon tuhoa kuin porakoneen suuri pyörivä kiinnityssokka, jokaa seiniin tai kattoon osuessaan saattaa vaurioittaa pinnoitteen, puhumattakaan siitä, että jo kalustettuun taloon pitäisi aikaansaada yksi pieni reikä. 

 Ruuvinvääntimen saa taitettua suoraksi

Jotkut akkukäyttöiset ruuvinvääntimet saa myös käännettyä suoraksi, jolloin ne soveltuvat erityisen hyvin nukketalon sisäpuolisiin porauksiin. Poranteriä saa valmiiksi kuusiokolosovituksella varustettuina. Ne käyvät yhtä hyvin ruuvinvääntimiin kuin porakoneisiin. Ruuvinvääntimellä poratessa täytyy vain olla hieman tavallista kärsivällisempi sillä reiän teko on hieman hitaampaa kuin poranolla, johtuen vääntimien alhaisemmista kierroksista. Talon ehjänä säilyminen kuitenkin palkitsee. kun ei tarvitse alkaa paikkaamaan porakoneella aiheutettuja vaurioita.

 Ruuvinvääntimeen sopivia teriä
Monesti porakone ei edesmahdu nukketalon huoneen sisäpuolelle. Suurikokoisella porakoneella usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää porata reikä talon ulkopuolelta sisäänpäin. Silloin täytyy olla tosi tarkka mittauksissaan tai sitten vain toivoa, että reikä osuu oikeaan paikkaan.

Ruuvinväännin mahtuu pieneen huoneeseen


Ei kommentteja: