Translate

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Suuri Snadi 18-19.10.2014

Pienoismalliharrastajien vuositapahtuma, Suuri Snadi, jatkuu vielä tänään Vantaan Energia-Areenalla. 

Samassa paikassa ovat sulassa sovut niin nukketalo, pienoisrautatie ja muut malliharrastajat esittelemässä uskomattomia saavutuksiaan, kädentaitoja ja mielikuvituksensa tuotteita.

Minulle pikkupoikana joku opetti että kaikki sähkölaitteet käyvät savulla, sillä kun savu tulee sähkölaitteesta pois, lakkaa se toimimasta. Täällä shköjunaharrastajat todistivat tämän vääräksi, sillä pienoisveturit tupruttelivat paksua savua ja jatkoivat silti kulkemistaan. Harmi että en ehtinyt oman aikatauluni puitteissa tutustua näyttelyyn riittävästi. Siellä varmaan viihtyisi pitkäänkin. Kannattaa varata aikaa, kun tänne lähtee.

Pääsin piipahtamaan paikalla nukketalojen sähkötyöpajan pitäjänä Suomen nukkekotiyhdistyksen kutsusta. Oli todella ilahduttavaa nähdä kuinka innoita työpajaan tulleet olivat oppimaan uusia asioita. 

Keskityin opastamaan pienten led valosarjojen jalostamiseen nukketalokäyttöön. Pienen opastuksen jälkeen kaikilla osallistujilla näytti olevan valmius omien talojensa valojen rakenteluun.
Samoin hieman keskusteltiin valaimien rakentelusta ja johdinten piilottamisesta talon sisään. Ledien kanssa kaikki tällainen rakentelu on turvallista ja ledit kestävät melko rajuakin käsittelyä, kun niillä toteutetaan valaisimia. Kurssilaisille kiitos aktiivisesta osanotosta ja lykkyä tuleviin projekteihin.

Lappeenrantalaisen Anneli Kuukan rakentama Viirun ja Pesosen talo ja pihapiiri herättivät ansaittua kiinnostusta pienoisasuntonäyttelyssä.


Ei kommentteja: