Translate

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Talot 58/59 pikkunäpertelyjä ja alustavaa sähkösuunnittelua

Kumpaankin parkkitaloon halutaan jotain aktiviteetteja pelkän autoajelun lisäksi. Niinpä aika tuntuu kuluvan vain pikkuyksityiskohtien suunnittelussa ja näpräämisessä.

 Talojen 58 ja 59 korjaamorampit

Päätin tehdä kumpaankin taloon sekä korjaamon että pesupaikan autoille. Bilteman sytykerimat tuntuvat kelpaavan melkein mihin tahansa ja melko nopeasti sain taiteiltua rimoista pikkuautoille sopivat korjaamorampit.


Tässä välillä olin jo ehtinut tapetoida ensimmäisen talon ja tapettien kuivuessa sain toisenkin talorungon aukotettua.

Päätin tässä vaiheesa tehdä myös sähkökytkennöistä suunnitelman paperille, jotta en sitten talojen viimeistelyväheessa sotkeennu omiin johtoihini. Ajatuksena on toteuttaa sähköt paristokäyttöisillä led valoilla, jotta lapset eivät joudu etsiskelemään pistorasioita ja leikkiminen talolla on turvallista.

Parkkitalon sähkökytkentä

Perusajatuksena on, että yhdestä pääkytkimestä taloon syttyvät liikenne ja mainosvalot. Liikennevalot vaihtuvat puomin ohjaimeen työnnettävällä kortilla. Kaikkia kuvassa näkyviä etuvastuksia tuskin laitan mukaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä missä niitä oikeaoppisesti pitäisi olla.

Kukin huone saa omat valokytkimensä, jotka ohjaavat siihen huoneeseen liittyviä valoja ja muita led valolähteitä. Korjaamon aion sijpoittaa hitsaustoimintoja simuloivan sinisen vilkkuledin, jonka sattumoisin löysin kiinalaisesta postimyyntiliikkeestä. Laite on alunperin tarkoitettu cruisailuauton vikkuvaksi venttiilinkorkiksi. Pesupaikalle tulee pesua simuloimaan taskulamppukokoinen diskovalo, jonka löysin Hämeenlinnaan juuri avatusta Tigerista. Vilkkunopeutta voi omalla kytkimellään säätää ja näin saadaan pesulinjaan eri ohjelmia.

Kytkimet sijoitetaan omaan paneeliinsa talon seinustalle

Käyttökytkimiksi valitsin ammattikäyttöön tarkoitetut pienet kytkimet jotka kestävät pitkään lasten leikeissä.

Ei kommentteja: