Translate

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kukkulan ikkunat tulevat paikoilleen

Ikkunoiden ja ovien kehyksiä ei kannata oikeastaan kiinnittää ennenkuin ulkopinta talosta on valmis. Sama pätee myös ikkunoiden lasitukseen. Ikkunalasit on huomattavasti helpompi kiinnittää irrallisiin, kuin seinään kiinnitettyihin kehyksiin.


 Projekti alkaa näyttää jo talolta

Ikkunalasit voi tehdä esimerkiksi ohuesta lasista leikkaamalla. Lasin käytössä ongelmana on yleensä se että susikappaleita tahtoo syntyä jonkin verran. Lasten taloihin en suosittele lasin käyttöä lainkaan. Huomattavasti helpompi tapa on käyttää erilaisissa pakkauksissa olevia muoveja, joita voi leikellä saksilla haluamiinsa mittoihin. Minä valitsin tässä tapauksessa muovin, jota olin jo ennalta kerännyt pakkauksia purkaessani säästöön. 

 Kuumaliima on kätevää eri materiaalien liimaamiseen toisiinsa

Muoviset ikkunalasit kiinnitin kuumaliimalla ulkopuitteisiin, myöhemmin talon sisäseiniin liimattavat vuorilaudat peittävät liimauksen sisäpuolelta. Liimausten kuivuttua voi ikkunapuitteet kiinnittää seinälevyihin.
Vanhan lasi-ikkunatunnelman luomiseksi voi käyttää esimerkiksi liivatelehtiä, joiden leikkaaminen ei ole aivvan yhtä vaivatonta kuin muovien. Joskus lopputulos kuitenkin puoltaa myös tällaisen materiaalin käyttöä.
Ikkunapuitteet on helppo kiinnittää irrallisiin seinälevyihin

Vuorilaudat kannattaa kiinnittää viimeiseksi, vasta sisäpintojen käsittelyn jälkeen. Verhokiinnikkeet voi kiinnittää sisälle tuleviin vuorilautoihin ennen niiden paikoilleen liimausta.

 Kuisti tulee kiinni saranoitavaan etuseinään

Tässä vaiheessa talo vaikuttaa vielä kovin keskeneräiseltä. Seuraavan onkin sitten vuorossa sanoitavien seinien ja katon paikoilleen asennus. sekä valiseinien tekeminen. Hieman lisää haastetta tulee siitä että kaikki seinät on toteutaettava irroitettavina, jotta niitä pääsee helposti pinnoittamaan vielä talon muutoin valmistuttua.



 Sisältä talo on vielä autio ja tyhjä, kun kaikki väliseinät puuttuvat

Seinälevyt on jo sahattu mittoihinsa, niihin vain täytyy vielä työstää väliovien paikat ja kiinnittää sitten paikoilleen. Pientä puuhaa varmasti riittää ainakin viikoksi enenkuin talo alkaa olla puutöiden osalta valmis. Tässä välillä täytyy myös työstää laon vasempaan kylkeen parveke sekä huoneiden valaistu, jonka päätin jättää vasta loppuvaiheessa toteutettavaksi.

Ei kommentteja: