Translate

perjantai 15. toukokuuta 2015

Projekti etenee - pientä takapakkia, mutta eteenpäin mennään

Koko tämä valiaika on kulunut ikkunapuitteiden ja muiden pikkupalasten valmistelussa. Nyt sain vihdoin hankittua seinälevyt taloon, joka ensimmäistä kertaa näyttää kunnolla mittasuhteensa. Ikkunattomana ei taloa vielä paljoakaan muistuta lopullista, mutta ainakin muoto ja koko hahmottuu paremmin.

 Kukkula on saanut levyt ympärilleen

Kukkulan seinälevyt on 3mm:n kovalevyä, jotta paino ei kasvaisi liikaa kun sisäseinät on tarkoitus myöhemmin hirsiverhoilla. Toisin nyt tuli Maijalta kaino toivomus, voisiko seinät myös laudoittaa. Teoriassa tämä ainakin onnistuu, mutta epäilen saranoiden kestävyyttä sillä taloon tulee kolme saranoiden varassa aukeavaa seinälevyä, eikä ole oikein kauniin näköistä, jos seinälevyt alkavat painonsa vuoksi repsottaa.

Jossain aiemmissa taloissani olen tehnyt hirsi/lautaseinää samanaikaisesti silloin laudoitus tulee suoraa hirsipinnan päälle ja jokainen seinä tarvitsee yksilöllisesti koota paikoilleen. Sillä tekniikalla seinälevyn paino jää pois kokonaisuudesta ja seinäkkeiden paino jää kevyemmäksi. Tässä tapauksessa Maija halusi pinnoittaa sisäseinät itse, joten talossa pitää olla valmiina pinnat joihin hirret voi liimata.

Sokkelilaatikonn voi vetää talon alta vaikka pihaksi.

Talon alla oleva sokkeli on tehty vetolaatikoksi, jonne voi jatkossa piilottaa tarpeettomia tavaroita ja käyttää vaikka kellarina. Auki vedettävän laatikon peitteeksi voi myös tehdä pihan, jossa talon väki viettää kesäänsä. Sokkelilevyinä on käytetty harmaan graniitin varistä sisustuslevyä, johon voi maalata myöhemmin kivetyksen saumat, jos tuntuu tarpeelliselta.

Kattolevyinä on käytetty vastaavanlaista noin 8 mm:n vahvuista mustaa sisustuslevyä. Paksumpi levy on tarpeen, jotta siihen saa kunnolla tehtyä saranoinnin. Seinälevyjen saranakiinnitys tulee menemään levyjen läpi.

Portaikon yhteyteen tuli vaatehyllykkö

Talon vanhaan pohjakuvaan oli tähän kohtaan piirretty vaatekaappi/-hyllykko. Alkuperäisessä talossa todennäköisesti on ollut tälla kohtaa umpikaappi ja ovi joka sulee porrasaukon. Portaiden alla pitäisi vielä olla "kömmänä" josta en tiedä mikä se on mutta olettaisin että jonkinlainen tavaroiden säilytyspaikka. Sellainen mahtuu vielä hyvin portaikon ja kaapiston väiliin, kunhan sinne vain järjestetään kulku.
Olin tässä välillä kasannut innolla myös ovia ja ovenkehyksiä ja saatuani ne valmiiksi melkein pääsi itku, kun huomasin, että kaikki ovet oli tehty alkuperäisen mittakaavan M1:12 mukaisiksi. En ollut muistanut pienentää ovikuvia samalla, kun talon kaikkia mittoja hieman pienenettiin. Myös yläkertaan tulevia pikkuikkunoita syntyi samalla kertaa, joten nyt alkavat kaikki ovi- ja ikkunakehykset olla valmiina. Ovia tosin joutuu ehkä vielä muutaman laittelemaan sillä valiseinien sisäovet vielä puuttuvat. Vasemmassa kuvassa oviaukot ovat mittasuhteiltaan väärät. Oikealla kehykset ja ovet on jo lyhennetty oikeaan mittaan.

Onnistuin löytämään netin kautta hampurilaisannokset aiemmin tekemäni parkkitalon varusteiksi juuri ennen kuin lähden huomenna viemään sitä pojanpojilleni Santerille ja Eliakselle Kaustiselle.


Ensiviikko kuluneekin sitten valojen kokeilussa sekä aukotusten ja saranointien tekemisessä. Reikiä tässä talossa todella riittää. Jokainen aukko on myös piilotettu riski, sillä sahan lipsahtaessa kunnolla menee koko seinälevy aina uusiksi.

Ei kommentteja: