Translate

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Talo 60 saa lautaseinät. Talon rakennus on jatkuvaa levyjen irroittelua ja yksityiskohtien hiomista.

Tämän talon yleisilmeeseen oleellisena osana kuuluu vaakalaudoitus, jonka Maija oli alunperin suunnitellut tekevänsä myöhemmin itse. Tässä vaiheessa pelkäsin että mökistä saattaa tällä tekniikalla tulla hieman liian raskas ja erityisesti pelkäsin suurikokoisten seinälevyjen saranointia sillä myös sisäpuolelle on tarkoitus tehdä hirsipinnoitte ainakin osaan huoneista.

 Päädyn laudoitus syntymässä

Päätin lähteä kokeilemaan hieman kevyempää tapaa toteutta laudoitus. Nämä kovalevyt ovat jo valmiiksi valkoisia joten lähdin kokeilemaan laudoituksen piirtamista seiniin. Tein laudoituksen 8mm:n valein piirrettävillä lyijykynäviivoilla. Tässä mittakaavassa laudoitus vastaa noin reaalimaailman noin 10 cm:n eli 4":n paneelilaudoitusta. Valokuvia katsellessa se näytti aika oikeaoppiselta.
Lautojen piirtämisen jälkeen pinnoitin levyt läpinäkyvällä spraylakalla, jotta lyijykynäviivat eivät lähde leviämään käsittelyssä. Lyijykynän käyttö on oleellisen tärkeätä, sillä kaikki muunlaiset värit saattavat jo tässä lakkasuojausvaiheessa lähteä leviämään. Lyijykynäjälki ei myöskään tule esille vaikka pinnat jossain vaiheessa maalattaisiin uudelleen.

Talo alkaa olla laudoitettu kauttaaltaan.

Jos tämä lyijykynälaudoitus alkaa näyttää hömöltä voi seinät helposti peittää maalilla tai sitten lähteä laudoittamaan lauta kerrallaan. Tämän tapaisen seinän laudoittamiseen suosittelisin balsa lautaa, jota saa hyvinvarustetuista askarteluliikkeista esimerkiksi Hobby Point Helsingissä. Biltema sytykkeistä seinästä tulee aika painava ja laudat joutuu tähän mittakaavaan halkaisemaan ennen kiinnitystä, jotta lopputulos olisi luonnollisen näköinen. Sisäpuolen hirsipintoihin sytykerimat kelpaavat sellaisenaan jos niiden kulmia jaksaa hieman veistellä.

Ikkunakehyksiä riittää

Tässä vaiheessa oli myös hyvä maalailla ikkunakehykset vielä kertaalleen sekä alkaa saranoida talon ovia joita niitäkin ilmeisesti tulee aika kiitettävästi. Ovien saranat een mahdollisimman yksinkertaisiksi poraamalla reiät oven kehyksen nurkkiin laittamalla reistä pitkät naulat läpi. Myös oviin on syytä porata naulanreiät valmiiksi, jotta valmiit ovet eivät enää tässä vaiheessa halkea saranoinnin yhteydessä. Oven alareunaan tulevaan naulaan on hyvä pujottaa pini prikka joka toimii laakerointina ja estää ovea hankaamasta ovikehyksen kynnyslautaan. Pieniä, reiältään noin 1,5 mm:n suuruisia prikkoja on yleensä tosi vaikea löytää. Nämä onnistuin kähveltämään vaimoni helminauhasta. Käytännössä tällaiset saranat ovat kestävämpi kuin pienoissaranoilla toteutetut. Pikkusaranoiden ruuvikiinnitykset saattavat helposti irrota käytössä.

Kehyksiinsä saranoidun oven voi liimata paikoilleen, kun seinän pintakäsittely on tehty

Ei kommentteja: