Translate

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syyssateiden myötä seuraava taloprojekti lähti liikkeelle - Talo no 62 "Villa Pampula"

Edellinenkään ei vielä ole läheskään valmis, mutta päätin ottaa jo seuraavan työn alle, koska se 61:n on tekeillä vain kokeiluja varten. Ne lediteipit sain hyvin kokeiltua, joten se voi hieman huilata kun tämän seuraavan pitäisi kuitenkin valmistua jouluksi.

 Luonnospiirros Talo 62 "Villa Pampula"

Tästä pitäisi syntyä jonkinlainen "mummon mökki", jossa kuitenkin on aika reilusti tilaa kun siihen tulisi saada tupakeittiön lisäksi pari makuuhuonetta, wc ja sauna. Toivomuksena oli myös iso lasikuisti.
Luonnosta tehdessäni huomasin että kahden makuuhuoneen vaatimus toteutuu kohtuullisen kokoisessa talossa vain, jos toinen makuuhuone tehdään yläkertaan. Tässä talossa olen ajatellut rakentaa parven sauna- ja makuuhuoneosastojen päälle. Tupakeittiö jäisi myös sisältä harjakattoiseksi.

Työparini Abi ei ole enää mukana touhuissa

Ulkoseinät laudoitetaan ja taloon tulee valkoiset lautalattiat, joten tässäkin suhteessa tämä talo antaa taas paljon uutta pohdittavaa. Tämä on tarpeen sillä jouduimme tällä viikolla hautaamaan pitkäikaisen askarteluystäväni perheen koiran Abin, jolle oli ilmaantunut kasvain, jota ei enää kannattanut poistaa.

 Naapurin leikkimökki on valmis

Hieman katellisena olen katsellut, että leikkimökin rakentaminen sujuu näköjään hieman nopeammin kuin nämä nukketalonäpertelyt, sillä naapurin leikkimökki näytti valmistuneen samassa jassa kun olin vasta poiminut sisäänkäynti-idean omaan talooni.

Talo 61 sai muodon naapurin leikkimökistä

Jatkossa tulen rakentelemaan näitä kahta taloa rinnakkain ja kertoilen edistymisestä sitä mukaa kun uutta syntyy. Tämän koetalon pyrin saamaan valmiiksi sinne SUURI SNADI näyttelyyn mennessä ja toinen valmistuu Jouluksi.


1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Osanotto työparin menetyksestä.