Translate

perjantai 16. lokakuuta 2015

Talon 61 viimeistelyä ja hieman lisää ledikytkennöistä

Ajattelin hieman viimeistellä lähes valmiina olevaa taloani 61 Suuren Snadin valotyöpajaan nähtäväksi. Sillä voi ainakin näuyttää miten johtoja voi kiinnittää ja piilottaa rakenteisiin. Joka tapauksessa tämänkin talon tulisi olla valmis joulumyyjäisiimme mennessä, joten sitä kannataa hieman kunnostaa aina kun siihen tulee tilaisuus.

 Kaikki valot kytkettyinä

Vaikka talossa on lediteippien ansiosta hyvä yleisvalo, opin lastenlasten luona käydessäni, että vessan valo on tärkeämpi kuin mitkään muut valot talossa, joten päätin lisätä yläkerran vessaan pienen valaisimen, keittiön kalusteessa oli jo valmiina kaksi lediä ja lisäksi takka tarvitsee sähköä toimiakseen.
Pieni ongelma syntyy erilaisten sähköjärjestelmkien yhdistämisestä, sillä lediteippi toimii 12V:n jännitteelä ja yksittäiset ledit vaativat noin 2V toimiakseen. Tästä syystä pienet ledivalosarjat ovat yleensä paristokäyttöisiä. Päätin kuiten hyödyntää jo olemassa olevaa muuntajaa ja liittää kaikki lisävalot myös saman muuntajan perään.

Ledejä ei voi kytkeä suoraa näin suureen jännitteeseen, vaan ne palavat rikki heti, jos edes yrittää kytkeä. Tästä syystä lisäsin keittiön valaisimiin menevään johtoon etuvastuksen ja kytkin myös vessan valaisimen tämän saman etuvastuksen kautta.
Samasta syystä vilkkuva takan ledi on kytkettävä etuvastuksen kautta. Tässä tapauksessa käytiin takan ledille omaa etuvastusta, jotta se ei missään tilanteessa aiheuttaisi vilkkumista muihin valoihin.

 Lopullinen kytkentä - jätin kytkennän avoimeksi koska takakansi peittää johtimet.

Kirjassani on ohjeellinen vastustaulukko yleisimpiä käyttöjännitteitä varten. Paristokäyttöisissä valosarjoissa sopiva suojavastus on paristokotelon sisällä ja näissä lediteipeissä ja vitriinivaloissa ne on yleensä integroitu rakenteisin. 
Tässä tapauksessa valitsin turvalliset 1000 ohmin etuvastukset ne ainakin suojaavat ledejä, vaikka valo saattaa olla hieman himmeämpi kuin aivan kriittisesti valitulla oikeankokoisella vastuksella.

Samalla kun taloa muutenkin laiteltiin että teipit olivat lakaneet käyttäytyä kuten monasti aiemminkin taloissani. Osa teippien liimauksesta oli pettänyt ja ne hieman roikkuivat katosta.

Parin viikon kokeilujen jälkeen teipit alkavat roikkua

Tämä vika oli helposti korjattu kuumaliimapistoolilla ja parilla liimatipalla. Nyt tuskin on enää vaaraa teippien irtoamisesta.

 Peilit saa leikattua saksilla autonpeilien korjaussarjasta

Huomasin, että vessasta puuttui valon lisäksi myös peili. Aiemmin olen leikannut lasisia peilejä lasiveitsellä, mutta nyttemmin löydettyäni tällaisia autopåeilien korjaukseen tarkoitettuja muovipeileja, on käy peilien leikkaaminen saksilla ja ne ovat huomattavasti turvallisempia ainakin lasten käytössä. Tällaisia peilejä löytyy autovaraosaliikeista, mm. Biltema ja Motonet.

Snadin jälkeen hyppäänkin sitten takaisin nyt työn alla olevaan projektiin numero 62.


Ei kommentteja: