Translate

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Portaikko kannattaa rakentaa talosta erillään.

Talo 73 alkaa pikkuhiljaa nousta. Seuraavana on vuorossa portaikko, joka kannattaa tehdä valmiiksi ennen kuin välikattoon tehdään aukko portaikkoa varten.
Portaikko on nyt valmis, paria ylintä askelmaa lukuunottamatta. Viimeiset askelmat kanttaa tehdä vasta siten, kun portaikko kiinnitetään paikoilleen.
Alkuperäisestä työpiirustuksesta selvisi että tässä talossa on tehty huomattavan väljä porrasratkaisu. Yleensä rintamamiestaloissa portaikkoon ei ole käytettty näin paljon neliöitä. Tässä tapauksessa portaiden väljyyteen lienee vaikuttanut se, että talo oli alunperin tehty kahden perheen käyttöön ja ylös johtavista portaista on tehty väljät.
Nukketalossa päätettiin hieman säästää neliöitä ja pienensin portaita kaventamalla portaikon leveyttä. Näin vapautuvat neliöt voi käyttää huoneiden hyväksi. Aloin koota portaita yksi kerrallaan piirtämäni pahvimallin päälle.
Portaikko kiertää keskellä olevaa vaatekaappia ja käännöksissä jokainen askelma on erikseen sovitettava paikoilleen.
Tässä työssä Bilteman myymät sytykelastut ovat mittaamattoman arvokkaita, sillä riman leveys kelpaa sellaisenaan 1:12 talon askelmakorkeudeksi.
Vihdoin portaikko kiertää koko kaapin ja alkaa olla valmis. Tämä työ kannattaa tehdä askelma kerrallaan, sillä tällaisessa kiertävässä portaikossa jokainen askelma on syytä erikseen sovittaa paikoilleen.
Lopulta portaikkoa voi jo alkaa sovittaa lopulliseen sijoituspaikkaansa ja kuvasta näkyy, että lattianeliöiden säästö on melkoinen alkuperäiseen pohjakuvaan verrattuna. Pohjalevyn vieressä on välikatto odottamassa paikoilleen sovittamista. Nyt uskaltaa välikattoon tehdä porrasaukon, kun portaikko on jo olemassa.
Seuraava vaihe onkin koekokoaminen, missa sovitetaan seuraava kerros paikoilleen ja aukotetaan välikatto portaikon kohdalta.

Ei kommentteja: