Translate

perjantai 6. tammikuuta 2017

Talo 73 - Rakentaminen käynnistyy

Kun talon mitat alkavat olla selvillä voi jo lähteä hankkimaan materiaaleja. Taloon ei tule sokkelia, joten ysinkertaisimmillaan talo on vain kaksi levyä, jotka täytyy tukea päällekkäin.
Tämä talo on tyypillinen rintamamiestalo, pohjakuvaltaan lähes neliö, jossa on palomuuri keskellä. 
Alakerran lattia päätettiin tehdä koivuparketista. Levy on tehty liimaamalla muutama parkettilauta ponteistaan yhteen. Näin on saatu tasainen levy, jonka voi sahata talon mittoihin.
Yläkerran lattia tehdään kuusivaneerista. Kuusivaneerin valitsin siksi, että se on huomattavasti pehmeämpää kuin koivuvaneeri, sillä tassä talossa on tarkoitus kokeilla johdotuksen kätkemistä välikattoon joka sitten loppuvaiheessa pinnoitetaan muovi tai korkkimatolla.
Tukirakenteet tehdään 15x15mm:n mäntyrimoista, jotka kannattaa pohjamaala valkoisiksi, jotta näkyviin jäävät osat eivät ole talon sisällä häiritsevän näköisiä. Ulkopintojen maalaus tehdään myöhemmin.
Alakerran lattian reunustan halkaistuilla mäntyriman pätkillä, lähinnä siksi että sahatun parkettilevyn reuna olisi mahdollisimman siisti.
Vähän piti pilkkoa myös puita tulevaa takkaa varten. Oneksi olin keräillyt kuivia oksia jo ennen lumentuloa. Nyt niiden etsiminen voisi olla hankalaa.
Löysin nurkistani mustaa marmoripintaista levyä ja takan malli piti kokeilla. Näyttää kyllä erehdyttävästi tulikiven takalta, mutta on väärän värinen. Katsotaan löytykö parempaa materiaalia.
Tätä kaveria saa aina vähän varoa. Se singahtaa kaverikseni aina kun saha lähtee käyntiin. Muutama takka ja huonekalu on mennyt. Tässä pistellään pönttöuuniksi aikomaani pahviputkea palasiksi.

Taloprojektissa on seuraavana vuorossa koepystytys ja portaikko, jonka kanssa varmasti tuhrautuu aikaa, kun sitä tehdään lauta kerrallaan. Koekasaus kannattaa thehdä lähinnä portaikon oikean korkeuden ja porrasaukon koon varmistamiseksi.

Ei kommentteja: