Translate

tiistai 30. toukokuuta 2017

Seinät saa vihdoin liimata paikoilleen - loppusuora lähestyy

Tässä talossa pidin loppuun asti seinät irtonaisina, koska siten siitä oli paljon helpompi rakennella yksi seinä kerrallaan. Samaa tekniikkaa käytttävät nykyiset talotehtaat 1:1 pientaloissa. Niihin ei rakenneta edes erillistä runkoa vaan valmiit seinät kiinnitetään työmaalla toisiinsa.
Talo alkaa jo näyttää valmiilta, ainoastaan kattomaalaus puuttuu. Kattopinnat on jo tosin sisäpuolelta maalattu valkoisiksi lähinnä siksi, että kurkihirren valoteipin valo pääsisi heijastumaan yläkerran huoneisiin. Sisäänkäynnin eteen tulee avokuisti, joka on hieman suurempi kuin tällaisissa taloissa yleensä, jotta myös kuistille saa edes vähän kesäkalusteita.
Kattolevyt on tehty 12mm:n kuusivaneerista. Tämä materiaali valittiin lähinnä siksi että se on riittävän vahvaa takaamaan saranoiden kunnollisen kiinnityksen ja vaneeri on selvästi kevyempää kuin vastaavan vahvuinen koivuvaneeri.
Kattopalteiksi leikkasin bamburimasta ohuita liuskoja, jotka on puuliimalla kiinni kattolevyssä. Aiemmin olen käyttänyt vastaavaan tarkoitukseen ohuita grillitikkuja, mutta tätä bambua nyt sattui olemaan sopivasti käsillä.
Ennen ulkoseinien kiinnittämistä piti vielä johdottaa katossa olevista ledliuskoista sähköjohdot talon alle, mihin tulee sähköjen kytkentäpiste. Hieman jouduin etsiskelemään mustää johdinta, jonka lopulta leikkasin vanhoista kaiuttimista saadakseni johdot häviämään tummaa seinää vasten. Johdot kiinnitin pienillä nauloilla tukikehikkoon kiinni.
Kytkennän jälkeen on hyvä varmistaa, että kaikki vielä toimii, sillä seinien liimauksen jälkeen korjaus on varmasti hankalampaa. Tässä vaiheessa jouduin vielää kiinnittämään valoteipit parempilaatuisella kaksipuolisella teipillä, sillä kurkihirteen liimattu teippi oli jo irronnut alkuperäisestä kiinnityksestään. Lisäksi varmistin vielä teippien pysymisen kummastakin päästä kuumaliimalla.
Tässä vaiheessa huomasin, että välikattoon tarvitaan lisää lautoja. Liimojen kuivuessa käsittelin hieman lisää lattialaudoiksi tulevia beltema sytykkeitä.
Etuseinää oli alunperin mietitty saranoituna aukeavaksi, mutta se näytti niin hyvin istuvan paikoilleen, että päätettiin tehdä siihen magneettikiinnitys, jolloin koko etuseinän voi kuisteineen nostaa pois huoneiden edestä. Näin talon ilme säilyy selvästi siistimpänä, eikä seinää tarvitse katkaista.

Nyt talo alkaa olla pikku viimeistelyjä vaille valmis. Yläkerran lattia on vielä koottava ja tehtävä sähköjen lopullinen viimeistely, joista vielä seuraavaksi tämän talon osalta.


Ei kommentteja: