Translate

tiistai 16. toukokuuta 2017

Talon lämmitys teettää vähän lisätöitä

Samalla kun sovittelin tupaan uunia ja portaikko keskenään tein pari ylimääräistäkin liettä mahdollisiin tuleviin tarpeisiin.

Vanhoissa pikkumökeissä keittiön liesi ja siihen mahdollisesti liitetty takka tai leivinuuni riittivät pitämään koko mökin lämpimänä. Heti kun taloihin alettiin tehdä lisää huoneita alkoi syntyä tarvetta lämmittää myös muita huoneita.
Suomessa hyvin yleinen huonelämmityksiin käytetty lämmityslaite on ollut pönttöuuni, jossa puita polttamalla saatiin toteutettua huonekohtainen lämmitys. Tähän tarkoitukseen olin jo valmiksi keräillyt erilaisia putkia, joihin voi laittaa led kynttilän ja puita sisälle.
Taloyhtiössämme oli sopivasti pihatalkoot, missä kerättiin puista tippuneita kuivia oksia, joista kiireesti keräsin joitakin myös omaan käyttöön. Kuivat oksat ovat huomattavasti parempia nukketalon puiksi, kuin tuore puu, joka saattaa vielä kuivuessaan vääntyillä.

Puiden halkaisuun olin aiemmin käyttänyt puukkoa. Nyt huomasin että huomattavasti nopeampi ja turvallisempi väline puiden halkaisuun on sivuleikkurit, joilla kuivunut oksanpätkä halkeaa helposti.
Kesken tämän projektin huomasin, että nukkekotikirppiksellä oli tällaisia minisaranoita myynnissä. Päätin kokeilla avattavia uuninluukkuja, joita minulta oli joskus kyselty. Pari koekappaletta olin aiemmin tehnyt hieman isommilla saranoilla.
Näillä pikkusaranoilla sai lähes mittakaavaan sopivat saranat, jotka sai kiinnitettyä kehyksiin ja luukkuihin helposti kuumaliimalla.
Saranoiden mukana tuli pieniä nauloja, jotka oli tarkoitettu saranoiden kiinnitykseen. En lähtenyt edes kokeilemaan saranoiden naulaamista näin ohuisiin rimoihin. Sen sijaan nauloista tuli ihan kätevät nupit uunin luukkuihin.
Sitten vielä luukkujen ja kehyksen lopullinen sovitus paikoilleen. Led tuli vilkkuu iloisesti uunin sisällä ja saranoidut luukut aukeavat helposti. Lämmitysongelma on ratkaistu ja pääsen taas takaisin talon kimppuun.

Ei kommentteja: