Translate

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Talo 75 sähkötyöt valmistuvat - tulisijat tulevat paikoilleen

Tässä talossa olen viivästänyt tulisijojen paikoilleen laittoa viimeiseen asti, jotta en joutuisi irroittelemaan niitä ainakaan joidenkin mahdollisten rakennemuutosten vuoksi.
Kettiön lämmitykseen riittää liesi, joka usein vanhoissa taloissa olikin ainoa lämmityslaite. Kamareihin on lisätty pönttöuuni ja pieni takka sekä yläkertaan puulämmitteinen kamiina.
Vaativin osa sähkötöissä on johtimien liittäminen mikro usb liittimeen, sillä olin päättänyt tehdä tastä talosta paristokäyttöisen sijasta usb laturilla toimivan.
Pienen usb liittimen nastat ovat niin hentoiset, että vahvisti johtoliitoksen kuumaliimalla joka toimii vedonpoistajana eteivät liittimen nastat katkea.
Ennen uunien paikoilleen asennusta kokeilin tätä usb kytkentää vielä pöydälläni. jotta asennuksen jälkeen ei tarvitse muuttaa kytkentöjä talon alla.
Tässä vaiheessa huomasin, että olin unohtanut porata johtoläpiviennit lattiapalkistoon. Ne olisi ollut paljon helpompi porata jo rakennusta kootessa, mutta nyt pieni ruuvinväännin toimii porana paremmin kuin suurikokoinen porakone, jonka istukka olisi saattanut murjoa paikoilleen liimattuja lattialautoja.
Koko johdotus kulkee nyt talon alla ja kaikki johtimet kootaan pieneen sokeripalaan, johon jännite tuodaan usb laturista.
Kytkennän jälkeen valot toimivat koko talossa ja kaikissa uuneissa välkkyy kynttiläledeillä aikaan saatu tuli.
Valaistus tulee kattopalkkien väliin sijoitetusta led teipistä. Se jää kattopalkkien väliin piiloon eikä häikäise.
Seuraavaksi vain etuseinä ja katto paikoilleen ja talo on valmis.

Ei kommentteja: