Translate

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Taloon 80 tulee kattoterassi

Espanjalaiseen rakennustyyliin kuuluu usein koko talon kokoinen terassi katolle ja päätin pikaisesti kokeilla tällaista ratkaisua myös tähän taloon.
Hieman harmitti ettei täällä Hämeenlinnassa ole nukketalotarvikekauppaa, sillä kauniilla sorvatuilla pylväillä olisin saanut kaitteista varmasti vielä sievemmän näköiset.
Tällaiseen pikakokeiluun en kuitenkaan lähtenyt etsimään pylväitä postimyynnin kautta vaan päätin tehdä kaiteet tikuista ja rimoista, joita sattui olemaan käsillä.
Kukkakepeistä ja bilteman sytykkeistä syntyi melko nopeasti terassille kaiteet. Myöhemmin päällystän sen vielä vihreälla huovalla niin saadaan katolle myös nurmikkoa.
Talon sisäpuolen tapetoin löytämilläni tapetinpaloilla jo ennen ikkunoiden valmistamista. Kiinnitykseen käytin tapettiliisterin sijasta tavallista puuliimaa.
Lattiat päällystin rautakaupasta löytämilläni muovimaton palasilla, jotka liimasin kiinni kontaktiliimalla.
Katolle tein puurimoista ja pakkausmuovikuplasta suhkulähteen, missa vettä kuvaa kuiduista tehty viuhka, johon tulee valo väriään vaihtavasta ledistä. Kivet on maalattu samanvärisiksi kuin talon nurkatkin ja kivien saumat on ajettu syviksi Dremelin kaiverruskoneella.
Videosta näkee miten valo vaihtuu suihkulähteessä. Valioisassa kuvastusta videosta ei ehkä oikein näy, miltä tämä näyttää pimeässä. Suihku antaa kuitenkin vähän eloa sinne kattotasanteelle.

Ei kommentteja: