Translate

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kirkko nousee harjakorkeuteensa - pientä säätöä riittää

Tämä on siinä mielessä hieman hankalampi projekti, että kirkkoa ei ole edes tarkoitus tehdä valmiiksi asti, vaan se toimitetaan puolivalmiina tilaajalleen, joka on hankkinut kirkkoon ovet ja ikkunat ja aikoo sitten laitella kirkkoa ajan kanssa valmiiksi.

Tältä se kirkko alkaa sitten vihdoin näyttää. Sisäänkäynti kirkkoon on tornin alta. Kirkon alle tulee vielä sokkeli ja sisäänkäynnin eteen portaikko, josta kirkkoon noustaan sisälle.

Täältä lähiympäristöstä Lopelta löytyy hieman samantyyppinen kirkko, jossa kellotorni on kiinni kirkkorakennuksessa. Tämä tosin on tehty ristikirkoksi ja on huomattavasti suurempi kuin tämä harjoitelmani.

Tähän projektikirkkoon lisätään vielä tulevan sisäänkäynnin päälle urkuparvi, jonne tulee sijoitettavaksi urut, jotka kooltaan vastaavat sinne leikattua mallipalikkaa. Myös alttarialueelle on tehty pieni harjoitelma polystyreenilevystä.

Kirkon alttaripäädystä leikkaan tukipalkin poikki, jotta alttariseinä jatkuisi katkeamattomana kirkon kattoon asti. Samalla lisään kattopalkkeja, koska talon rungon on tästä tukirakenteen katkaisusta huolimata kestettävä seinien saranointi. Myöhemmin näihin palkkeihin on helppo kiinnittää esimerkiksi valaisimia kirkkoon.
 
Tukipalkin katkaisun jälkeen koko alttariseinä on yhtenäinen ja sinne voi sijoittaa suurenkin alttaritaulun tukipalkkien häritsemättä.

Tarkoitukseni on vielä kokeilla sisäkaton holvausta, jos sen saa helposti aikaiseksi. Holvikatto on ollut aika yleinen näissä vanhoissa kirkoissa.
 

Ei kommentteja: