Translate

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kirkko saa allensa sokkelin ja nousee lopulliseen korkeuteensa

Kirkon alle tulee vielä sokkeli, koska ajatuksena oli että kirkkoon noustaan portaita pitkin.

Nyt kirkon tornin huippu on noin 1m:n korkeudella ja ennalta tekemäni portaikko sopii hyvin kirkon sisäänkäynnin eteen.

Tein sokkelin samasta parkettilaudasta kuin kirkon lattiakin. Nyt tosin parkettipuoli on käännetty sisäänpäin, sillä varsinainen parkettilauta oli karkepintaista, johon oli vielää jäänyt työkoneiden jäljet näkyviin. Se sopi hyvin kivisokkelin materiaaliksi. Dremelillä sain helposti kaiverrettua laudan pintaan kivisokkelin saumoja, jotka voi halutessaan vielä maalata näkyviin.

Valmiin sokkelin kiinnitin kirkon runkoon muutamalla liimapuutapilla ja liimalla. Sokkelin voi halutessaan helposti poistaa poraamalla nämä puutapit irti.

Seinämateriaaliksi on valittu polystyreeni ensikin siksi, että talon paino pysyy kurissa ja toiseksi plystyreenin pintaan voi painella erilaisia kuvioita kuten tässä pyöreäpäisellä kepilla teen kivien saumoja levyn pintaan. Tämän lisäksi ripottelin levyn pinnalle hiekoitushiekkaa jota painoin laudan avulla saadakseni hieman enemmän epätasaisuutta pintaan. Muös vuolupuukon kahva toimi hyvänä paineluvälineenä.

Tein myös samaan levyyn maalauskokeilun, jolla halusin kokeilla saako tällaisen pinnan muistuttamaan kiviseinää. Tässä olen käyttänyt kiviin harmaata ja mustaa maalia. Saumaukset on tehty valkoisella.


Katsellessani oman kotikirkkomme "Vanajan kirkko" kuvia huomasin, että kiviseinään kannattanee käyttää muitakin värejä kuin harmaata ja mustaa, jos haluaa kirkon muistuttavan vanhaa suomalaista kivikirkkoa. Teksteissä kyllä puhutaan harmaakivikirkoista, mutta luonnossa ne näyttävät olevan jotain muuta.

Se jää talon tilaajalle pohdittavaksi, sillä olemme tehneet tällaisen kaksivaiheisen projektin, missä minä rakentelen vain rungon pystyyn ja tilaaja sitten mietiskelee ajan kanssa mikä tästä kirkosta tulee.





Ei kommentteja: