Translate

torstai 24. toukokuuta 2018

200 000 katsojan raja meni blogissani yllättäen rikki eilen, 23.05.2018

Olen pitänyt tätä blogia yllä antaakseni vinkkejä muille askartelijoille ja omina muistiinpanojani, jotta itse muistaisin miten joku juttu joskus tuli tehtyä.

Koko homma sai alkunsa siitä kun radioamatööriystäväni antoi minulle muutaman ledin saatesanoilla: "Keksitkö näille jotakin käyttöä?" Sita ei olisi keksijähommissa toimineelle sanoa ääneen, sillä löytyihän niille sittemmin käyttöä ehkä enemmän kuin tarpeeksi.

Jonkin aikaa houduin pyörittelemään ledejä käsissäni kunnes keksin että nehän ovat juuri sopivan kokoisia nukketalon valolähteiksi. Osa syynä oli varmastikin pojantyttäreni Janna joka oli silloin juuri tulossa nukkakoti-ikään täyttäessään 5v.

Janna alkoi markkinoida pappaansa kavereillensa ja niin ajauduin laittelemaan valoja erilaisiin valmiisiin taloihin ja tekemään taloja alusta loppuun asti valmiiksi.

Eräs ehkä erikoisimmista rakennelmista on tämä kivilinna, joka on tehty pääosin polystyreeni levystä.

Ledit mahdollistavat myös elävän näköisten tulisijojen toteuttamisen muun valaustuksen yhteyteen.

Yllättäen olen joutunut tekemään muutaman talon myös poikien käyttöön. Tässä talossa yhdistyvät nukkekoti ja parkkitalo toisiinsa. 


Parkkitaloon piti saada myös autojen pesukone, missä värään vaihtavat ledit luovat pesukonetunnelmaa. Korjausrampin yhteyteen löysin välähtelevän hitsausvalon

Joskus on tullut vastaan kerrostaloprojekteja, joissa jo oman kotini tilat asettavat jonkin verran rajoituksia projektin toteuttamiseen.

Suurin osa taloista on silti edustanut perinteisempää nukkatalorakentamista ja osaan on saatu myös hieman historian havinaa mukaan. Nyt työn alla oleva projekti on taas pikkuinen hirsimökki, jollaisia Suomessa on tosi paljon.
Katsojia palstallani näyttää olevan ympäri maapallon, ainakin satunnaisesti. Tilastoissa Iso-Britannia on yllättäen pudonnut kymmenen kärjesta. Tsekki ja Espanja povat menneet selkeästi tämän perinteisen nukkekotimaan ohi.
Koska kiinnostusta näyttää riittävän, jatkan tätä ledien ympärillä kirjoittelua niin kauan kuin jaksan rakennella näitä pikkutaloja.




tiistai 22. toukokuuta 2018

Lattioita kahteen eri taloon. Talot no 84 ja 85

Olen viimeaikoina tehnyt useampaan taloon lattiat yhteen liimatuista parkettilaudoista. Tässä on se etu että riittävän vahvat lattialevyt voivat toimia osana talon kantavaa rakennetta. Laudat ovat suhteellisen kevyitä ja ponteistaan yhteen liimaamalla niistä saa halutun kokoisia siistejä levyjä.

Hirsitaloon halusin lautalattian, joka jatkuu terassina talon eteen. Levyn olen tässä tapauksessa reunustanut vuolluilla "hirsillä". Lattialaudoitus on käsitelty saunamustalla lautojen reunojen esiin saamiseksi. Samalla pinnasta tulee enemmän vanhan puulattian värinen. Lattian voi tietenkin myös maalata.

Lattialaudat sain kaivertamalla Dremelillä suoria viivoja sileään parkettipintaan. Lautojen kaiverrus on tehty ennen reunalistojen kiinnitystä.

Esikäsitelty lelattialevy reunustetaan "hirsillä", joihin talon seinät voivat kiinnittyä.

Parkettilaudat ovat usein rakenteeltaan tällaisia kimpilevyn näköisiä. Sahattuun levyn reunaan jää hyvin usein tämänkaltaisia koloja, joita olen joissakin taloissa siistinut kittaamalla.

Olen kuitenkin huomannut paremmaksi ratkaisuksi reunustaa levyt ohuilla puulistoilla. Näin lopputulos on selvästi siistimpi, kuin kitattu levyn reuna. Tässä jo seuraavan talon no 85 lattialevyt reunustettuna tässä tapauksessa sileillä listoilla.

Tulevan rintamamiestalon kerrokset ovat talon seinävahvuuden verran eri kokoiset, jotta talon ulkoseinään ei jää ylimääräistä vaakarimaa, joka ei kuulu rintamamiestalon ulkonäköön.

Rintamamiestaloissa yleensä vain kulmalaudoitukset on selvästi jätetty näkyviin, kuten tässä seuraavan taloni mallissa.


Joissakin vanhmpaa suomalaista rakennuskantaa edustavissa taloissa kerrosten tukirakenteet on jätettu näkyville. Tällaisissa taloissa kerroslevyt voivat olla keskenään saman kokoisia.




torstai 17. toukokuuta 2018

Hirsitalon hahmo alkaa löytyä - sivuseinät ovat nousseet pystyyn.

Näissä valokuvan perusteella tehdyissä taloissa aina osa on arvaamisen varassa. Nyt on sellainen tunne, että tämä on vain pikkuinen saunamökki ja sillä perusteellä lähdin sitä hahmottamaan.

Valokuvassa tämä mökki jää hieman piiloon sillä en koskaan kuvitellut edes tekeväni siitä mallia. 


Mielikuvissani päättelin, että pohjakuvaltaan ja rakenteeltaan se voisi olla ehkä tämän kaltainen. 

Vuolluista hirsistä syntyi erinomaiset hirsiseinät, joiden kanssa voi jo hieman kokeilla talon pystytystä.

Pohjalevyksi valittu parketti on ehkä hieman liian hienoa tämän kaltaiseen mökkiin. Sille täytyy vielä tehdä jotakin.

Ikkunat tehtiin bilteman sytykelastuista, jotka 16mm:n leveyden vuoksi olivat juuri sopivia tähän 15x15mm:n rimoista koottuun hirsitaloon.

Sisäänkäyntioven kehykset tehtiin samoista rimoista ja ovessa on tavoiteltu alkuperäisen valokuvan mallia.
Mökin omistaja saattaa olla ihan eri mieltä tehdyistä ratkaisuista mut minulla tämä on vain mielikuvitusmökki valokuvan peusteella.






sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hirsiseinät alkavat vähitellen nousta

Perinteiset suomalaiset hirsimökit on usein tehty taiten siten. että hirret liittyvät toisiinsa hirsiin veistetyllä nurkkasalvoksella.

Tällaiset hirsitalot ovat oikein käsityön mestarinäytös. sillä hirret sovitetaan yksilöllisesti toisiinsa kerros kerrokselta. Talo pysyy sellaisenaan kasassa.

Jokainen hirsi joudutaan loveamaan päästään ja sijoittamaan edellisen hirsikerroksen päälle. Myös nukketaloissa voi noudattaa tätä vanhaa tekniikkaa, jos vain aikaa ja energiaa riittää.

Tässä tapauksessa, kuten useimmiten nykypäivänä, on hieman oikaistu, vaikka rakentamiseen onkin käytetty perinteisiä täysimittaisia hirsiä.

Tällaisen seinän kokoaminen on huomattavasti helpompaa, koska talo voidaan koota seinä kerrallaan pinoamalla hirsiä päällekkäin. Hirsien sisälle laitan tukirimat ohjaamaan hirret paikoilleen.

Ikkunapuitteet tein ennakkoon, jotta hirret saadaan jo kokoonpanovaiheessa oikean mittaisiksi. Puitteet ja sisäpuolen vuorilaudat kiinnitetään lopullisesti paikoilleen vasta viimeistelyvaiheessa, mahdollisen pintakäsittelyn jälkeen.

Kasauksen jälkeen seinäkappaleet kannattaa puristaa tasaista alustaa vasten kuivumaan liimauksessaan. jotta seinistä tulee varmasti suorat. Ohjaustapit seinien sisällä ovat hieman pienemmänt kuin vastaavat reiät, jotta kukin hirsi pystyy asettumaan paikoilleen. Tässä tapauksessa rimat ovat halkaisijältaan 4 mm ja reiät 4,5 mm.

Liimausten kuvuttua voi sienien päädyt leikata tasaisiksi ja lopulliseen muotoonsa ennen kokoonpanoa. Tässä tapauksessa kasassa ovat vasta sivuseinät ja päädyt on vielä täysin kasaamatta. Hirsiäkin pitää vielä vuoleskella lisää, sillä ennakkoon tekemäni riittivät vain näihin kahteen seinään..

tiistai 8. toukokuuta 2018

Hirsimökin materiaalivalinnat - talo no 84 lähtee vähitellen nousemaan

Hirsimökki alkaa olla ilmeisestikin 84 nukketaloprojekti, johon olen laittanut vapaa-aikaani likoon. Eläkeläisten tunnit ovat onneksi halpoja, koska palkan maksaa eläkeyhtiö, eikä tuntien tuhraamisesta tarvitse välittää.

Tämä pikkumökki jäi hiihtoretken jälkeen kummittelemaan päähäni ja nyt päätin sitten toteuttaa mökin nukketalomittakaavassa 1:12. Lopputulos on täysi arvaus, sillä nyt ovat järven jäät jo sulaneet enkä pääse tarkistamaan mittoja paikan päältä.

Päätin tehdä taloon oikeat hirsiseinät ja materiaaliksi sopii hyvin rautakaupoissa myytävät 15x15mm:n mäntylistat, joita on myös helppo hieman työstää.

Vuoleskelin rimojen nurkkia hieman lovelle, jotta hirret näyttäisivät veistetyiltä, eikä seinästa tule liian tasainen. Tämä vuolutyö on helpointa tehdä pitkille rimoille ja katkoa rimat vasta veistämisen jälkeen.

Vuolluista rimoista saa melko aidon näköisen hirsipinnan mökin seiniin.

Kokoonpanovaiheessa hirsiin kannattaa porata reiät ja liimata seinän sisälle, kumpaankin päähän tukirima, joka pitää seinän suorassa. Vastaavaan tapaan seinän voi koota myös pyörörimoista.

Tässä vaiheessa huomasin että ikkuna- ja oviaukot kannattaa tehdä ennen seinän kokoamista. Bilteman sytyketikut nättävät olevan juuri tulevan seinän vahvuisia, joten teen kehykset niistä kun sellaisia vielä sattuu olemaan varastossa. Toinen vaihtoehto olisi ollut sahata alkuperäisistä rimoista kapeita riman pätkiä kehysmateriaaliksi.

Mökin lattian teen parkettilevystä, jolloin mökin rakenne on sellaisenaan kantava, eikä mitään ylimääräisiä tukirakenteita tarvita.

Parketti on ehkä liian hienoa kesämökin lattiaksi, joten teen siitä lautalattian kaivertamalla Dremelillä lautojen saumat sekä vanhentamalla pintaa saunamusta käsittelyllä.

Nyt tulikin vastaan ikkunoiden ja ovien valmistus ennenkuin mökkiä pääsee lainkaan kasaamaan, joten niistä sitten seuraavaksi.


tiistai 1. toukokuuta 2018

Kaksi uutta taloprojektia. Talot no 84 ja 85 lähtevät käyntiin.

Kesän sadepäivien varalle käynnistin kaksi uutta projektia joiden kanssa varmasti aika vierähtää. Ensimmäinen on pieni hirsinen saunamökki, jonka kanssa saan taas hieman askarrella hirsiseinien kanssa.

Tämä mökki löytyi toissa talvena hiihtoretkellä Katumajärven rannasta Hämeenlinnasta ja on siitä saakka kummitellut mielessäni. Tuollaista pitäisi päästä kokeilemaan nukketalomittakaavassa. Nyt sitten päätin rohkeasti toteuttaa haaveeni ja rakentaa tällaisen mittakaavaan 1:12.

Mökin mittoja piti hieman hahmotella, jotta osaan hankkia oikeanlaiset tarvikkeet. Tarkoitus on vuoleskella hirsiä. Hämeenlinnassa 5.5.2018 järjestettävän perinnepäivän yhteydessä, missä ammattikirvesmies myös näyttää miten hirsiä veistellään reaalikoossa.

Juuri kun olin tehnyt päätöksen tästä pikku hirsimökistä sain työn alle myös toisen taloprojektin kesäksi.
 

Tästä talosta no 85 tulee rintamamiestalo, jollaisesta ohessa tyyppipiirustus. Näitä Suomen puutalokannasta on valtaosa, sillä sotien jälkeen näitä tehtiin todella paljon.

Alkuperäisestä talosta on säilynyt valokuva, jonka perusteella talon muoto ainakin selviää. Sisäänkäynnin sijoitus vaihtelee näissä taloissa huomattavasti ja se myös määrittelee huoneiden paikan, koska palomuuri on yleensä aina keskellä taloa.

Talon piirustuksia ei ole tallella, mutta rintamamiestalon tyyppi pohjakuvasta saadaan helposti muokattua peilikuvana myös tämän nukketalon piirustukset.

Talo tulee mittakaavaan 1:18 ja käytän mitoituksen mallina nukkekotiyhdistyksen tyyppitaloa, joita on tehty lukuisia harrastajien käyttöön.